Perpetual Motion Machine
Ikiliikkuja on hypoteettinen laite, joka kerran liikkeelle lähdettyään voi jatkaa toimintaansa loputtomiin ilman ulkoista energianlähdettä. Ikuisen liikkeen käsite on kiehtonut keksijöitä, tiedemiehiä ja filosofeja vuosisatojen ajan, sillä se viittaa mahdollisuuteen luoda ehtymätön energianlähde. Fysiikan lakien, erityisesti termodynamiikan ensimmäisen ja toisen lain, mukaan ikuisuuskoneita pidetään kuitenkin mahdottomina, koska ne edellyttäisivät joko energian luomista tyhjästä tai kaikkien energiahäviöiden eliminoimista järjestelmästä - molemmat ovat ristiriidassa luonnon perusperiaatteiden kanssa.
Ikuiset liikekoneet luokitellaan yleensä kolmeen eri tyyppiin sen perusteella, mitä termodynamiikan lakia ne rikkoisivat:
1. Ykköstason ikiliikkuja: Tämä kone rikkoisi termodynamiikan ensimmäistä lakia, joka tunnetaan myös energian säilymislakina. Se tuottaisi enemmän energiaa kuin se kuluttaa, eli se loisi energiaa tyhjästä, mikä on nykyisten tieteellisten käsitysten mukaan mahdotonta. Tällaisen koneen olisi tuotettava jatkuvasti energiaa ilman mitään panosta, mikä on täysin ristiriidassa säilymislakien kanssa.
2. Kakkostason ikiliikkuja: Tämäntyyppinen kone rikkoisi termodynamiikan toista lakia, jonka mukaan entropia eli epäjärjestys eristetyssä järjestelmässä pyrkii aina kasvamaan ajan myötä. Tällainen kone kykenisi muuntamaan kaiken käytettävissä olevan energian hyödylliseksi työksi ilman entropian, kitkan tai lämmön aiheuttamia häviöitä, mikä olisi vastoin järjestelmien luonnollista taipumusta menettää tehokkuuttaan ajan myötä. Tämä tarkoittaisi suljetun järjestelmän luomista, joka voisi toimia loputtomiin ilman energianhäviötä, mitä pidetään käytännössä ja teoreettisesti mahdottomana.
3. Kolmannen tason ikiliikkuja: Vaikka tästä konseptista keskustellaan harvemmin, siihen liittyy kone, joka voisi teoriassa poistaa kaiken kitkan ja vastuksen, jolloin se voisi liikkua loputtomiin, kun se on käynnistetty. Vaikka tällainen kone ei tuottaisikaan energiaa, se rikkoisi silti käytännön fysikaalisia periaatteita, sillä sellaisen järjestelmän aikaansaaminen, jossa ei ole lainkaan kitkaa tai energianhukkaa, on käytännössä mahdotonta. Jopa tyhjiössä ja absoluuttisessa nollalämpötilassa tapahtuisi pieniä energiahäviöitä, jotka vähitellen aiheuttaisivat järjestelmän liikkeen heikkenemisen ajan myötä.
Näistä tieteellisistä rajoituksista huolimatta ikuisuuskoneiden tavoittelulla on pitkä ja värikäs historia. Keksijät ovat vuosisatojen kuluessa ehdottaneet monenlaisia malleja, aina tasapainotetuista pyöristä ja vesipyöristä monimutkaisiin magneettijärjestelmiin ja heilurimekanismeihin. Jotkin mallit vaikuttavat nerokkailta ja näyttävät liikkuvan ikuisesti, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa yleensä piilotetut ulkoisen energian lähteet tai yksinkertaiset harhakuvat, jotka antavat vaikutelman loputtomasta liikkeestä.
Vaikka todellinen ikiliikkuja on tunnettujen fysiikan lakien mukaan edelleen mahdoton, käsitteen innoittama tutkimus on johtanut edistykseen muilla aloilla, erityisesti reaalimaailman järjestelmien tehokkuuden parantamisessa. Esimerkiksi insinöörit työskentelevät väsymättä minimoidakseen kitkaa, energiahäviötä ja lämmönhukkaa moottoreissa, moottoreissa ja elektroniikkalaitteissa ja parantaakseen energiatehokkuutta käytännön rajoissa.
Ikuisen liikkeen koneen viehätysvoima kertoo ihmiskunnan unelmasta rajattomasta energiasta, joka on tieteellisesti mahdoton toteuttaa, mutta symboloi halua läpimurtoihin, joilla voitaisiin ratkaista energiapula ja vähentää riippuvuutta rajallisista luonnonvaroista. Ikuisen liikkeen käsite on edelleen ikoninen muistutus tieteen ja toiveajattelun välisestä rajasta sekä motivaattori energiateknologian jatkuvaan innovointiin.
